Blogi
Otsikko

Vanhojen tavaroiden keräily on toisille intohimo ja harrastus. Joillekin vanhoilla astioilla ja tavaralla on nostalgia arvoa. Astioita ja vanhaa tavaraa on ollut lapsuuden mummolassa tai -kodissa ja niihin liittyy mukavia muistoja, joita halutaan vaalia hankkimalla samanlaista tai saman henkistä tavaraa omaan kotiin.
Myös erilaiset sisustustrendit tuovat esiin vanhoja astioita ja tavaroita, joihin voi törmätä täysin uusissa käyttötarkoituksissa vaikkapa osana modernia sisustusta niin sisustuslehtien kuin -ohjelmien yhteydessä. Vanhoihin astioihin tai tavaroihin ei tarvitse siis liittyä muistoja vaan ne ovat myöskin kauniita jo ihan sellaisenaan.
Vanhojen astioiden ja tavaroiden hankinta on nykyisin myös helpompaa kuin vaikka 10-vuotta sitten.
On ilmestynyt erilaisia verkkokauppoja kuten www.Pusurinpuoti.com, minkä parissa olen itse työskennellyt viimeiset yli 10-vuotta muiden töideni ohessa. Erilaisia kierrätysmyymälöitä löytyy jo lähes jokaisesta kaupungista ja myös erikoismyymälöitä. Tietoa tuotteiden valmistajista, suunnittelijoista ja valmistusajoista löytyy entistä enemmän internetistä ja samalla tavalla kuin muidenkin tuotteiden kanssa on hintojen vertailu myös mahdollista, mikäli samoja tuotteita on tarjolla useammasta eri paikasta.